Etusivu

Toimipisteet:
Sentraali Haukivuori
Hirvensalmi ja Otava
Kangasniemi

Työ-Sentraali hanke

Oma Kalaämpäri

Viriketoiminta

Kirjastorinki

Atk-kahvila

Romanien kielipesä

Vapaaehtoistoiminta

Jäseneksi liittyminen

Yhteystiedot

Linkit

Toimitilat

Kyläsentraalit-hanke


Kyläsentraalit hankkeessa luodaan varttuneen väen matalankynnyksen kohtaamispaikat Hirvensalmelle ja Otavaan. Mikkelin Setlementti ry kokoaa toimipaikkojen sisältöjen tuottajat sekä koordinoi ja organisoi toimintaa.
Tavoitteena on varttuneen väen hyvän ja aktiivisen elämän edistäminen ja säilyttäminen.
On tärkeää kehittää sekä paikallisia että seudullisia, innovatiivisia toimintatapoja tukemaan varttuneen väestön toimintakykyä, oma-aputoimintaa ja osallisuutta.
Ikääntyvien ääntä ja omaa tahtoa on kuunneltava ja heidän omatoimisuuttaan, vaikuttamismahdollisuuksiaan ja luovuuttaan on tuettava.

Hanke:

1. Innostaa ja sitouttaa paikallisyhdistyksiä, yrityksiä ja paikallisia toimijoita verkostoyhteistyöhön ja mukaan ikääntyville tarkoitettujen palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen.

2. Kartoittaa kiertävää sentraali mallin mahdollisuutta Hirvensalmella ja Otavassa. (Kylätoiminta)

3. Vakiinnuttaa ikäihmisten toimintakykyä edistävä asukastupatoiminta Hirvensalmella(Päiväkammari) ja Otavassa(Olohuone).

4. Pilotoida kulttuuriluotsi malli Hirvensalmella ja Otavassa.

5. Auttaa ja innostaa ikääntyviä yhteisölliseen toimintaan ja saada heidät mukaan sisältöjen ideointiin, kehittämiseen ja toimintojen toteuttamiseen.

Hankkeen toiminta-ajatus perustuu kumppanuuteen, jossa yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa kehitetään varttuneen väestön yhteisen vapaa-ajan ja harrastustoiminnan muotoja pitkäjänteisesti, paikallisista tarpeista ja voimavaroista lähtien.
Tuloksena on yhteisöllistä, osallistavaa ja käytännön läheistä toimintaa.
Oleellista on ihmisten yhdessä tekeminen ja oma osallistuminen.
Toiminnan painopisteet ovat psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistäminen ja säilyttäminen, tiedon lisääminen sekä kuntalaisvaikuttamisen mahdollisuuksien esiin tuominen.


Hanketta rahoittaa Leader-ohjelma ja Veej'jakaja.

Leader Veej'jakaja Maaseuturahasto

Hankevastaava

Kiiski Marju
0440 963399
marju.kiiski(at)mikkelinsetlementti.fi
tiedotus

Kuvat

Seniorisentraalit